Hallitus

Puheenjohtaja:
Eila Kettunen, p. 050 5972920, sakarit.puheenjohtaja(ät)gmail.com

kuvan copyright Markku Välilä
Olen elänyt snautserin kanssa vuodesta 1984, suurimman osan ajasta useampikin partanaama on seuraillut touhujani. Asustelen Lehmossa Kuontiolahdella snautserityttö Nyytin kanssa hyvien lenkkimaastojen keskellä. Snautserikasvatuksen aloitin yhdessä tyttäreni Päivin kanssa vuonna 1994 kennelnimellä Eipä’s. Pentueita on ollut vain 9, koska kasvatustyö on minulle rakas harrastus. Tosissani minä kasvatan, jokainen yhdistelmä on tehty pitkän ja perusteellisen harkinnan jälkeen. Kasvatuksen ohella olen aktiivinen yhdistystoimija, josta johtuen en harrasta omien koirieni kanssa missään seurassa enkä ryhmässä säännöllisesti. Kotiympäristössä ja lenkkeilyn lomassa harrastamme tottistelua ja rallya.  Näyttelyissä käyn joskus Nyytin kanssa. Snautserin trimmauksen saloihin olen yrittänyt sukeltaa mahdollisimman syvälle.

Olin mm. POKSn hallituksen puheenjohtajana ja KPSH ry:n rahurina useita vuosia. Toimin yli 10 vuotta Snautserikerhon jäsensihteerinä ja monta vuotta toiminnantarkastajana. Matkan varrelle on mahtunut lukuisia muita tehtäviä, joista jopa ansiomerkkejäkin on annettu. Olin perustamassa SSPKn alaosastoa Joensuussa ja myöhemmin Kuopiossa ja viimeisimpänä Savo-Karjalan snautseri-pinseri harrastajat SaKarit ry:tä. Alaosastoissakin kävin läpi koko vastuutehtävälistan.

Minuun saa parhaiten yhteyden sähköpostilla, vastaan kaikkiin viesteihin. Kiire asioissa voi toki soittaakin.


Varapuheenjohtaja:
Heidi Nissinen


Heidi ja Zetka kuvan copyright Josefiina Niska
Olen Heidi Liperistä, Joensuun kupeelta. Koirat ovat kuuluneet elämääni jo vuodesta -83. Ensimmäisen oman koiran sain ollessani 5 -vuotias, Gilda mopsin myötä syttyi halu kisata junior handlerissa. Koiran kasvatustyötä seurasin koko lapsuuden sekä kiersin paljon rotukehiä ympäri Suomea, esittäen useampia erirotuisia koiria. Koiranäyttelyt ovat olleet aina lähellä sydäntäni.

Ensikosketukseni snautseriin oli 90 luvun alussa, siitä saakka olen haaveillut omasta mustaparrasta. Vuonna 2013 syksyllä haave toteutui ja nyt niitä onkin jo kaksi. Snautsereitteni kanssa harrastan näyttelyitä, pk jälkeä sekä –tottelevaisuutta. Rally-tokoa on kokeiltu myös.

Jäsenyydet: Suomen Kennelliitto, Suomen Snautserikerho ry, Savo-Karjalan Snautseri-Pinseri harrastajat ry sekä Joensuun seudun palveluskoirakerho ry.

Snautseri on vallaton harrastuskaveri, aina valmis, huumorintajuinen ja ei koskaan lakkaa yllättämästä ;)

Sihteeri:
Johanna Laatikainen, sakarit.sihteeri(ät)gmail.com



Jäsensihteeri:
Laura Klemola (ei hallituksessa), sakarit.jasensihteeri(ät)gmail.com

Laura Klemola
Olen Laura Klemola, kolmekymppinen snautseriharrastaja Leppävirralta. Alunperin olen pääkaupunkiseudulta kotoisin, kunnes päätimme mieheni kanssa lähteä kaupungin vilskeestä rauhallisemmille vesille ja sille tielle jäimme. Perheeseeni kuuluu mieheni lisäksi -04, -07 ja -09 vuonna syntyneet lapset.

Koirat ovat olleet osana elämääni jo pikkutytöstä asti, tuolloin perheessäni oli kääpiösnautsereita ja irlanninsettereitä. Joten perintönä olen selvästi saanut sammumattoman kiinnostukseni näihin rakkaisiin karvaisiin ystäviimme.

Tällä hetkellä myös olennaisena osana perhettämme ovat kolme partakuonoa, joista on yksi p&s snautseri ja kaksi venäjänmustaterrieriä. Kasvatan p&s snautsereita kennelnimellä Restuan's. Harrastamme lenkkeilyä, sekä satunnaisesti metsäjälkeä ja tottista. Näyttelyissäkin käymme silloin tällöin, vapaa-ajan niin salliessa. Tavoitteellinen harrastaminen koirien kanssa on haaveena, kunhan ”ruuhkavuodet” hieman helpottavat.

Toimin tällä hetkellä SaKarit ry:n jäsensihteerinä ja toivotankin kaikki lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme harrastamaan, ideoimaan ja touhuamaan. :)


Taloudenhoitaja:
Sanna Puumalainen, sannapuu(ät)gmail.com
Säynekuja 2, 78250 Varkaus

Sanna
Olen Sanna ja asustelen Varkaudessa. Perheeseeni kuuluu kaksi mustaa snauteripoikaa, Arvi ja Esa. Nämä aktiiviset ja eläväiset pojat ovat vieneet minut vuosi vuodelta syvemmälle koiraharrastusten, kenneltoiminnan ja seuratoiminnan syövereihin. Olen ollut SaKarit ry:n hallituksessa sen perustamisesta lähtien ja toiminut viime vuodet yhdistyksen taloudenhoitajana.
Harrastan Arvin ja Esan kanssa näyttelyitä, tokoa, agilitya ja pk-hakua. Huumorimielellä olemme kokeilleet myös mm. rally-tokoa ja koiratanssia. Huumori ja hauskanpito ovatkin meidän harrastamisen perusta.

Olen pätevöity kehäsihteeri sekä tokon ja agilityn koulutusohjaaja ja koetoimitsija. Touhuan aktiivisesti Savon alueen koiranäyttelyiden järjestämistehtävissä, ohjaan toko-, agility- ja näyttelyharjoituksia VarPSissa ja toimin koetoimitsijana VarPSin kokeissa ja kisoissa. Toimin myös VarPSin hallituksen jäsenenä ja sihteerinä.
Olen mukana SaKarit toiminnassa rakkaudesta risupartoihin ja kannustamassa snapi-rotuisia mukaan erilaisten harrastusten pariin. Kokeilkaa rohkeasti eri lajeja, snautsereista ja pinsereistä kokoon katsomatta on moneksi!

Tiedottaja:
Pirjo ja Pyry
Pirjo Väisänen, sakarit.tiedottaja(ät)gmail.com




Olen Pirjo Kuopiosta ja perheeseeni kuulu kolme lasta ja aviomies sekä 5,5 vuotias musta snautseri Pyry. Puuhastelemme Pyryn kanssa parhaamme mukaan kaikkea mahdollista mihin vain aikamme riittää. Jälkeä on tehty ja nyt hieman agilityä kokeiltu. Olen huomannut, että snautseri on valmis kaikkeen mihin minäkin ja näin ollen kaikkea uutta kannattaa aina kokeilla, onnistuminen onkin sitten jo toinen asia :) SaKarit ry:n hallituksessa olen nyt toista vuotta.









Jäsen:
Outi, Jose ja Luka
Outi Timonen, outi.timonen84(ät)gmail.com

Olen Outi Timonen Joensuusta. Perheeseeni kuuluu aviomiehen ja 2013 syntyneen poikamme lisäksi kaksi mustaa snautseripoikaa, FiMva Wanhan Purolan Hot Dog "Jose" s.2007 ja Wanhan Purolan Mc Donald "Luka" s.2010. 

Vuonna 1997 sain ensimmäisen koirani, kääpiösnautseri Oskun (1997-2010). Poikien kanssa ollaan harrastettu (välillä enemmän ja välillä vähemmän) tokoa, hakua, näyttelyitä ja vepeä. Luka on myös kokeillut muutaman kerran viehejuoksua, voittaen yhtenä vuonna idän nopein tittelin:)







Jäsen:
Sari Vatanen, sari(ät)vatanen.org
Sari Vatanen, Joensuu

Olen Sari Vatanen Joensuusta. Ensimmäisen kääpiösnautserini Rasmuksen sain vuonna 1996. Rasmus eli pitkän elämän, kuusi viikkoa vaille 17 -vuotiaaksi. Vuosien kuluessa meillä on ollut yhdeksän kääpiösnautseria jokainen väri edustettuna. Tällä hetkellä kotona on kolme käppänäpoikaa - Solo, Gimli ja Omar sekä sydämeni vallanneen rodun, keeshondin, edustajat Chaplin & Fedja.

Koirien kanssa näyttelyt ovat pääasiallinen harrastukseni, tosin Solo ja Gimli ovat "vain" sohvachampiooneja. 

Kaverikoira-toiminnassa olen ollut mukana kolmisen vuotta. 



Jäsen:
Tarja Hakkarainen, sakarit.kuopio(ät)gmail.com

Jäsen:
Pirkko Veteli, sakarit.joensuu(ät)gmail.com

Pirre ja Iiro
Olen Pirkko Veteli Kontiolahdelta. Koiraharrastukset aloitin alle 10-vuotiaana eli uraa on ”luotu” jo reilu 30 vuotta. Kotona on asunut samojedi, karkeakarvainen saksanseisoja, suursnautsereita ja keskikokoinen snautseri. Monen moista on tullut omien koirien myötä kokeiltua, mm. koirahiihtoa, kanakoiraharrastusta, pelastuskoiratoimintaa, vesipelastusta, palveluskoiratoimintaa ja näyttelyjä. Opaskoiratyössäkin olin mukana ennen perheen perustamista. Olen ollut mukana useissa koirayhdistyksissä sekä rivijäsenenä että aktiivisemmissa rooleissa.

Tällä hetkellä kotona asuu kaksi koiraa: oma työparini on suursnautseriuros Menotti vom Weseler Wald eli Iiro, jonka päälajina on pk jälki. Tyttärelläni on snautseri p&s narttu Eipä’s Gigatella eli Silva. Silva on FI MVA ja myös sen kanssa harrastetaan pk jälkeä. Silva on läpäissyt BH kokeen.

Suomen Kennelliiton jäsen olen ollut vuodesta 1983 lähtien. Tällä hetkellä olen jäsenenä myös seuraavissa yhdistyksissä: Suomen Palveluskoiraliito, Suomen Suursnautserikerho ry, Suomen Snautserikerho ry, Savo-Karjalan Snautseri-Pinseri harrastajat ry, Joensuun seudun palveluskoirakerho ry ja Pohjois-Karjalan Käyttökoirat ry. Taskusta löytyy koetoimitsija 1 ja 2 (pk kokeet). Suoritin kasvattajan peruskurssin 2010 ja PirHanan kennelnimen sain 2011. Ensimmäinen pentue syntyi 2015, emänä edellä mainitsemani Silva.

SAKARIT ry:ssä olen ollut jäsen ja Joensuun aluetoimikunnan vetäjä vuodesta 2014. Vaikka koirien kanssa harrastaminen onkin minulle hyvin rakas harrastus, niin normaali koiraperheen arki ja pitkät metsälenkit ovat parasta mitä koiriltaan voi saada. Kauniilla koirilla on mukava harrastaa ja menestyä, mutta pitää nauttia myös yhteisestä matkasta! Toivotan kaikki snautseriharrastajat reippaasti mukaan yhteiseen toimintaan :)